Green Officen myötä ympäristötyöstä yhteinen asia

Nordic Morningin tavoitteena on, että kaikilla konserniyhtiöillä on WWF Green Office -ympäristöjärjestelmä vuoteen 2015 mennessä. Klikissä on tehty työtä toivottua: Helsingin-toimisto tarkastettiin huhtikuussa 2014, Tukholma kesäkuussa. Töitä ympäristön hyväksi oli tehty jo pitkään, mutta yhteistyö WWF:n kanssa on tuonut työhön systemaattisuutta.

Solmittuaan yhteistyösopimuksen WWF:n kanssa Klikillä oli vuosi aikaa laatia oma ympäristöohjelma. Ennen sitä piti kuitenkin kartoittaa nykytila ja nimetä toimistolle Green Office -tiimi. Vasta kun WWF:n asiantuntija oli tarkistanut ja hyväksynyt ympäristöohjelman, Klikki sai käyttöönsä Green Office -merkin ja -diplomin.

Työ ei pääty diplomin ripustamiseen: ympäristöohjelma pitää päivittää ja sen toteutumisesta raportoida WWF:lle vuosittain. Green Office -yhteistyöpaketin myötä organisaatio saa käyttöönsä työkaluja, kuten Ilmastolaskurin, tietoa ympäristötyön taustaksi sekä kutsuja verkostotapahtumiin. Ympäristötyön jatkuvan parantamisen varmistamiseksi WWF tekee seuraavan tarkastuskäynnin kolmen vuoden kuluttua merkin myöntämisestä.

"Vaikka ohjelmat ja työkalut ovat keskeinen osa Green Office -työtä, tärkeintä on kuitenkin organisaation tahtotila. Ilman sitä tavoitteellisesta ympäristötyöstä ei tule mitään. Ympäristöohjelman ja sen sisältämien tavoitteiden pitää olla riittävän haastavia, jotta ne voidaan hyväksyä. Lisäksi kaikille toimenpiteille on nimettävä vastuuhenkilö", kuvaa Helka Julkunen, WWF Suomen Green Office -päällikkö.

Helka Julkusen mukaan tieto lisää organisaatioiden ja niiden työntekijöiden ymmärrystä toimiston ympäristöasioiden kytköksistä laajoihin, globaaleihin teemoihin ja auttaa näkemään, miten jokaisen teoilla on merkitystä. "Green Office liittää yritykset ja organisaatiot muutoksentekijöiden verkostoon", Helka Julkunen tiivistää.

Klikki sai lentävän lähdön Green Office -ohjelmalle hyvän lähtötasonsa vuoksi. Jätteet on lajiteltu ja kierrätetty siitä asti, kun Klikki muutti Rantatie Business Parkiin Helsingin Kalasatamaan vuonna 2011. Vuokranantaja kannustaa sähkön säästävään käyttöön toimistokohtaisella seurannalla. Se on hankkinut vuokralaisten käyttöön polkupyöriä ja ympäristökriteerit täyttävän klubiauton työpäivän aikaisia kokousmatkoja varten.

Videoneuvottelut ovat olleet Klikissä vakiokäytäntö jo pitkään. Myös paperin käyttöä on vähennetty systemaattisesti niin, että Klikki on nykyisin lähes paperiton toimisto. Green Office -ohjelman ansiosta luovuttiin vielä kertakäyttöastioista. Petra Lilius, Klikin toimistopäällikkö ja Green Office -vastaava listaa muita ohjelman tuomia hyötyjä:

"Saamme säännöllisesti uutta tietoa ympäristöasioista. Ympäristötyöstä on tullut meille yhteinen asia ja lisännyt yhteenkuuluvuutta. Esimerkiksi ruoka ja siihen liittyvät teemat herättävät paljon keskustelua. Hauskuutta työhön on tuonut henkilöstön keksimä sakottamiskäytäntö: jos joku jää kiinni väärästä lajittelusta, jättää tietokoneita päälle tai lamppuja sammuttamatta, hän saa sakot", kertoo Petra Lilius.

Henkilökunnan motivaatiota vahvistaa asiakkaiden kiinnostus. "He kysyvät, miten kannamme eettistä vastuuta ja miten hoidamme ympäristöasiat. Ruotsissa tämä kiinnostaa vielä enemmän kuin Suomessa."

Teksti: Sari Kuvaja, yritysvastuun ja viestinnän asiantuntija